Aiemmista suunnitelmistani huolimatta jatkan vielä samaa aikakautta edellisen merkintäni kanssa.
Kerron iltamista, joiden jälkimaininkien takia oikea käteni on vielä tänäkin päivänä kuin vihaisen koiran raatelujen jäljiltä.
Oli keskiviikko, ensilumet sataneet ja allekirjoittanut herkässä tunnelmassa yksin kotona. Oli vapaapäivä. Kävin pari pulloa punaviiniä ja sytyttelin tunnelman lisäämiseksi vielä kynttilän pari. Ajattelin viettää laatuaikaa yksin ja rentoutua kaikesta hälinästä ja kiireestä nauttimalla hyvän annoksen punkkua ja nukahtaa sohvalle tv:n sekä kynttilöiden loimuun. Ilta alkoikin varsin mallikkaasti ja punaviini tuntui maistuvan joka lasin jälkeen paremmalle. Ulkona satoi hiljalleen lunta, eikä pakkastakaan ollut -10 astetta enempää.
Jossain vaiheessa iltaa kuitenkin menojalka alkoi vispata ja päätin soittaa Miikalle. Sain houkuteltua äijän paikalle viinaputelinsa kera. Kumottiin snapseja ja parannettiin maailmaa.
-Eihän me nyt oikeasti niin pahoja jätkiä olla. Eihän?, tiedusteltiin vuoronperään.
Tultiin tulokseen, että vitun hyviä tyyppejä tässä ollaan, kuten kaikki nousuhumalassa. Päätettiin sitten sammutella kynttilät, jottei ihan homosteluksi menisi ja voidella lampiset.
Otettiin taksi alle ja ajettiin laitakaupungille viettämään keskelläviikkoa paikallisten urpojen sekaan. Baari oli pienehkö, tunkkainen luola, jossa hylkiöt ja rappioituneet viettivät keskiviikkoiltaansa. Oltiin vapaalla, joten meilläkään ei ollut liituraitaa yllä. Oltiin hyvin näkymättömiä pukeutumisen suhteen. Tarkastettiin tilanne; Ei ketään velallisia, ei ketään muitakaan "tuttuja". Hyvä. Viinaa naamariin.

Etsittiin nurkkapöytä, jossa luulimme saavamme olla rauhassa. Näin menikin parin tunnin ajan. Kumottiin snapseja ja vedettiin röökiä, sekä sikareja. Fiilis oli katossa, vaikka porukkaa ei paikalla paljoa ollutkaan. Keskustelimme vanhoista keikoista ja naureskeltiin tapahtumille, joiden vuoksi olisi hyvinkin voinut olla tarvetta adressin ostolle. Mustahuumori toimi ammatissamme liiankin hyvin. Osumaa tuli aika-ajoin ja se piti tiedostaa. Pelätä ei saanut, eikä me niin tehtykään.
Jatkettiin jutustelua ja kuin salama kirkkaalta taivaalta silmissäni sumeni. Pöytämme takaa kävellyt suurikokoinen partasuu oli saanut luiseen päähänsä idean ottaa takaraivoistamme kiinni ja iskeä otsamme toisiamme vastaan niin kovaa kuin leipälapion kokoisilla käsiillään vain pystyi iskemään. Hetken pyörittelin silmiäni ja katselin ilmassa leijuvia sinisiä ja vihreitä pisteitä. Otsassa jomotti niin perkeleesti ja drinkkilasit olivat kaatuneet. Pääsin tilanteen tasalle juuri samaan aikaan kuin Miikkakin. Nousimme samalla pöydästä ja lähdimme kohti ulko-ovea. Portsari stoppasi meidät välittömästi ja sanoi, että herrat eivät kyllä vielä lähde mihinkään. Poke oli nähnyt tilanteen ja meidät tuntien oli päästänyt karvanaaman ulos, ettei kävisi hirveän pahasti.
Näytettiin kuhmuja otsikossa ja sikolätin näköistä pöytäämme ja sanottiin, että mitä jos kuitenkin päästäisit meidät vähän keskustelemaan tämän ystävällisen päällekarkaajan kanssa. Poke, kutsutaan häntä vaikka Samiksi (Sami) väistyi ovelta ja huuteli perään, että hän ei sitten ole nähnyt mitään. Ei tietenkään, kukaan ei koskaan.
Baarin edustalla näkyi pakkaslumessa yhdet hoipertelevat jäljet, jotka johtivat baarin taakse. Kapakan takana oli pieni parkkipaikan tapainen tila ennen seuraavaa rakennusta. Tuosta väliköstä tavoitimme karvanaaman.
-Hei äijä! Odotas hetki.
Ukko yritti pakoon, mutta ei kaljamahoineen ja humalatiloineen kyennyt mihinkään. Miikka nappasi ukkoa kiinni ja yritti heilauttaa maahan, mutta äijä oli iso kuin virtahepo, eikä hievahtanutkaan hoikan Miikan kovasta punnerruksesta huolimatta. Ukko ärisi jotain ja riehui kuin karhu jalkaraudassa. Seurasin tilannetta sivusta ja sitten se tapahtui. Ukko sai kätensä irti ja pääsi paiskaamaan sellaisen heijarin suoraan Miikaa kasvoihin, että ystäväni putosi kuin omena puusta hankeen koisimaan. Päässä napsahti ja hyökkäsin karvanaaman kimppuun.
Seuraava muistikuva tapahtuneesta on seuraava: Olen polvillani äijän rintakehän päällä ja hakkaan niin perkeleesti ukkoa kasvoihin. Äijän naama on kauttaaltaan veressä ja silmälasit hajonneet vierelle. Sydämeni hakkaa yhtä lujaa kuin minä äijää. En saa raivoani loppumaan ja pian tunnen kädet niskassani. Miikka repii minua ukon päältä pois naama veressä ja huutaa, että nyt jumalauta lopeta ennen kuin se kuolee. Saan vedettyä henkeä ja rauhoitan tilannetta sen minkä raivoltani pystyn. Ukko pärskii ja korisee maassa. Miikka läpsii minua kasvoihin ja huutaa edelleen, että nyt helvettiin täältä.
Jätetään äijä maahan ja otetaan hatkat. Juostaan pihojen halki suojaisaan paikkaan ja soitetaan kyyti. Vasta tässä vaiheessa saan katsottua kättäni, joka näyttää jauhelihan ja rustomössön risteytykseltä. Otan lunta maasta ja painan sitä kättäni vasten. Pian saapuu kyytimme ja hypätään puolitäynnä olevaan Volvoon.
Kuskin reaktio on vaikuttava nähdessään Miikan kasvot ja minun käden.
-Ette sitten voineet tälläkään kertaa olla riehumatta?
Minkäs teet. Ilta oli mennyt oikein hyvin siihen asti kun karvanaamainen äijä päättää iskeä päämme yhteen ilman mitään syytä. Tai ainakaan meille ei syytä kerrottu.

Ylemmältä taholta tuli noottia illanviettomme seurauksista. Paikallislehdessä oli pieni juttu pahoinpitelystä. Äijältä oli silmä hieman vaurioitunut käsittelyni jälkeen. Ei jääty kiinni. Ei silloin, eikä myöhemminkään.
Istuttiin kahvilla Miikan kanssa. Miikka näytti pandakarhulta, minun käteni nyrkkeilyhanskalta. Päätettiin, että seuraavalla kerralla, jos ja kun sellainen tulisi, hoidettaisi asia ammattimaisemmalla otteella. Ei vain tajuttu sitä, ettei me ammattimaisesta touhusta vielä tiedetty mitään.

Miikka heitti minut kahvilasta kotiin. Oli lauantai-ilta ja lunta satoi hiljalleen. Päätin sytyttää parit kynttilät ja laittaa hieman ruokaa. Sitä ennen kävin toki pari pulloa punaviiniä iltaa ja ruoanlaittoa ajatellen.

Tänään pysyisin kotona.

-JATKOA PIAKKOIN...