En aio kertoa blogissani itsestäni paljoakaan. Jokainen ymmärtänee syyn. Nimet ja paikat ovat muutettu, mutta asiat ja tapahtumat täyttä totta. Olen haaveillut tällaisesta "terapiamuodosta" jo toista vuotta, mutta en ole uskaltautunut vielä kirjoittaa mitään. Minä olen päässyt eroon rikollisesta elämästä, mutta öitäni en nuku (vieläkään) hyvin. Siinä syy vuodatuksilleni.

Let's get down the business, shall we?
Kesä 1998, perjantai. Istun parin ystäväni luona kaljoittelemassa normaaliin tapaan. Ilta kuluu leppoisissa merkeissä "äijien" juttuja kuunnellessa ja johonkin suurempaan kuulumisesta haaveillessa. Olinhan minä toki näillä parille hepulle ollut kuskina ja ties missä likaisissa pikkuhommissa aiemminkin, mutta tämä ilta tuntui jo alusta asti olevan erilainen. Toinen ystävistäni oli 35 vuotias, toinen vuoden tai pari nuorempi. Ukot näyttivät juuri siltä, mitä he edustivatkin. Likaisia pikkuroistoja, jotka tekivät rahaa suuremmille tahoille, itse harvoin välistä vetäen. Viinaa meni, tupakka paloi, huumeita kuskattiin ja muutenkin oltiin hunningolla. Tuntui, että nämä heput eivät edes halunneet päästä ylemmäksi touhuissaan.

No tänä kyseisenä perjantaina ystävilläni oli minulle suunnitelmia. Olohuoneen pöydällä pullojen, tuhkakuppien ja ties minkä arveluttavan roinan seassa lepäsi avainnippu. Jotenkin olin arvaillut jo aiemmin, että tuo nippu tulisi muuttamaan tämän illan kulun tyystin. No kuskin virkahan se allekirjoittaneelle jälleen naksahti, joten viinaa en uskaltanut enää kitata enempää. Täytyi olla jollain tavalla skarppina.
Ilta hämärtyi ja tiedustelin kumppaneiltani mahdollista osoitetta ja syytä asioinnille. Kaverit pakkasivat perustarpeita mukaan, kuten lyhyttä lyijyputkea, pesäpallomailaa + muuta tarpeellista, hiljaa välillä hieman hymyillen. Ei tarvinnut olla älyn suurvisiiri tajutakseen keikan luonne.

Noin kymmenen aikaan illasta hyppäsimme vanhaan taunukseen (taneliin) ja lähdimme ajelemaan pienempään lähimaalaiskuntaan. Matkaa kohteeseen oli noin 40 kilometriä, joten kavereillani oli hyvä tovi vetää vielä viimeiset viinat pulloistaan ja poltella tupakat (sekä auton penkit ja takkinsa.) Arvelutti kovasti, pelottikin. Olihan toinen ystävistämme, kutsutaan häntä Tikaksi (Tikka) antanut minullekin oman kättäpidemmän. Kaiken varalta tietenkin.

Kaarsimme vanhan betonibunkkerin pihaan. Niin, sellaisia ihania harmaita kerrostaloja, jotka näyttävät joka suunnasta samalle. Kusi haisi rapussa ja maali lohkeili seiniltä. Kuvotti. Vatsaa väänsi kavutessamme portaita ylös. Tikka oli hiljaa ja yrmeänä, kuten yleensä. Hänellä oli pari inhaa arpea kasvoissaan ja hampaita puuttui sieltä täältä. Tietäen hänen "työnkuvansa", oli hän kokoisekseen todella pieni. Pieni ja ärhäkkä. Toinen hepuista, kutsutaan häntä Aaroksi (Aaro), olikin sitten vajaa kaksimetrinen toinen silmä kaihin vuoksi sokeutunut korsto. Hiukset takussa, parransänki ja vanha viina tavaramerkkinään. Luonne lempeä ja lojaali.
Aaro taputteli selkääni ylimmän kerroksen oven edessä. Hän kehoitti minua vetämään henkeä ja rauhoittumaan. Tästä olisi tulossa ruma reissu. Tehtävänäni oli pitää vahtia ovella Tikan ja Aaron rynnätessä asuntoon. Huumevelkoja, kuten arvata saattoi. Tämä kyseinen heppu, jota nyt tavoittelimme, oli ottanut lainaa rahoittaakseen viihdekäyttönsä jo niin monta kertaa, että nyt ei enää suulliset varoitukset auttanut. Oli aika toimia.

Tikka kilautti ovikelloa ja minä patsastelin ovisilmän edessä pikkutakkeineni ja perse pelosta täristen. Laiha ja raihnainen mies avasi oven ja samalla ystäväni nappasivat heppua kurkusta kiinni samalla työntäen hänet takaisin asuntoon. Aaro piti velallista seinää vasten Tikan suorittaessa normaaleja rituaalejaan. Muutamia lempeitä iskuja kasvoihin ja kylkeen. Tämän jälkeen tiedusteluja mahdollisista rahatukuista, jotka herralla olisi tähän hetkeen syytä löytyä. Ei löytynyt.

Seisoin ovella Tikan penkoessa helvetillisessä siivossa olevaa asuntoa.
"Roudaa videot ja telkku autoon", hän komensi minua. (Eihän täällä muuta olekaan, mietin.)
Tein työtä käskettyä. Autolta palatessani oli näky kaamea. Velallinen mumisi ja vaikersi lattialla polviaan ja kylkeään pidellen. Tikka huusi naama punaisena vieressä, että jumalauta jos ei loppusummaa löydy maanantaihin mennessä, olet vainaa. Heppu joutui luultavasti opettelemaan kävelyn uudelleen.

Jätimme äijän pärskimään vereensä ja oksennukseensa ja poistuimme "vähin äänin" paikalta. Rapussa tuli vastaan vanhahko mies, joka käänsi katseensa meidät kohdatessaan. Oloni oli turtunut ja hämmentynyt. Tiesin itse, että en koskenut tähän ihmisraasuun, joka asunnossaan ylhäällä vielä valitti, mutta en voinut estyä tuntemasta tietynlaista kunniaa teosta. Olinhan minä muutakin kuin kuski. Olin ollut todistamassa tilannetta, velkomistilannetta ja kovistelua. Sanokaa sairaaksi, mutta minusta tuntui hyvälle.

Poltettiin tupakat kerrostalon pihalla ja suksittiin vittuun. Tämä keikka oli huono keikka. Roudattiin videot ja telkkari Tikan kämpille, jossa oli pahvilaatikoittain kyseenalaista tavaraa. Aaro tuli vielä ulos kanssani tupakalle ja "keskustelemaan" illasta. Hän totesi lempeästi ja kuin mitään ei olisi koko iltana tapahtunutkaan:
-No nyt sinäkin olet mukana jossain.

Hän nyökkäsi ja poistui Tikan asuntoon. Minä päätin voidella lampiset ja suksia kotiin. En ollut aikoihin nukkunut niin hyvin.

-JATKOA LUVASSA...