Meni pidempään, päivä tai pari, mitä oletin.

Mutta mennään. Eipä palata vieläkään vanhoihin aikoihin vaan jatketaan tässä hetkessä (ja viime kesässä noin ylipäätään.) Paikkakunta, mitä edustan on pienehkö, ei tuppukylä, muttei suurikaan metropoli. Yksi yhteystiemme itään on Lappeenranta, johon täältä onkin matkaa jonkinverran.

Muutamia hetkiä sitten, toimintamme heikennyttyä täällä, on juuri Lappeenrannasta saapunut vahvistuksia. Jo alkuaikoina (Lehtomaan aikoina) on ollut erimielisyyksiä ja epäselvyyksiä Lappeenrannan suhteen.
Nämä heput "rajan tuntumassa", kuten he itse sanovat, ovat eri kastia. He eivät ota vastaan ohjeita saati sitten käskyjä. Tai ainakin helvetinmoinen suostuttelu on joka kerta ollut pienimmänkin komennuksen suhteen. Ovat kuulemma enemmän "alihankkijoita", vaikkakin silti toitottavat kovaan ääneen idän suuntaan kuuluvansa johonkin suureen. No, viimeaikojen epäselvyyksiä setvimään ja heikentynyttä toimintaamme tukemaan komennettiin Lappeenrannasta yksi heppu alkukesästä.

Kutsutaan tätä heppua, vaikka Janneksi (Janne). Janne oli juuri kaksikymmentä täyttänyt intoa täynnä oleva nuorukainen, josta allekirjoittanut löysi paljon samaa kuin itsestään. Innoissaan johonkin kuulumisesta. Innoissaan suuresta noususta pukumiesten joukkoon. Janne saapui päämajaamme (tällä paikkakunnalla) ja istuttiin parille viskille, Janne, Ledo, sekä minä (Vili.)
Heppu vaikutti nuoreen ikäänsä hyvinkin pätevältä ja otti komentoja vastaan auliisti. Jopa tehokkaasti niitä toteuttaen. Vaikka komennot olivatkin joskus tyylisiä: "Käy hakemassa puutarhamultaa ja turvetta 65 litraa molempia."
Heppu tuli tunti pari tämän jälkeen pussukoita auton takatila täynnä ja naureskeli, kuinka kukat nyt kasvaisi "juoksumullissa". Välittömästi pidin kaverista.

Kului kevättä ja kesääkin ja hommailtiin pieniä juttuja. Itse olin lähinnä delegoimassa Ledon komennuksia Jannelle, joka sitten niitä parhaimman mukaan toteutti. Itse olin toki mukana vaativimmissa ja vanhoja kasvoja vaativissa tapauksissa, mutta muuten heppu pärjäsi loistavasti yksin.
Istuttiin sitten kesäiltaa pääkallopaikallamme ja katseltiin tv:tä uudesta full-hd tölsystä, joka majalle ostettiin. Tultiin tulokseen, että Playstation 3 oli saatava ja jääkiekkopeli. Kuitenkin kovia vedonlyöjiä oltiin ja jääkiekosta pidettiin.

Tästä kului viikkoja ja mainitsin tuosta Playstationista Ledolle. Ihan huumorilla heitin, että olisi se meidänkin mukava täällä istua ja vähän rentoutua kiekon kera joutoaikoina. Ledo murahteli jotain ja haki papereitaan ja poistui.
Unohdin koko homman viikoiksi, kunnes Janne soitti.
"Sulle on joku saatanan iso paketti täällä, tules noutamaan"
Olin juuri aloittelemassa kesäiltaa puoliskoni kanssa kotosalla, mutta sanoin, että viinilasi saa nyt odottaa, täytyy käydä töissä.
Janne istui päämajalla naama norsunvitulla ja ihmetteli pakettia. Paketin päällä luki huonolla, Ledon käsialalla, Vilille tai jotain vastaavaa. Nappasin paketin kainaloon ja oli lähdössä kotiin, kunnes Janne pomppasi sohvalta ylös.
"Etkö sinä nyt saatana sitä aukaise?"
"En"
"Miksi?"
"Koska siinä lukee minun nimeni ja minä avaan sen kotona. Onko selvä?"

Janne ei vastannut vaan väänsi telkkaria kovemmalle. Minä suorin kotiin.
Kotona puoliskoni oli vastassa ja ihmetteli suurta tuomistani. Sisältä paljastui Playstation 3 ja muutama peli sekä tykötarpeet.
Ensimmäinen ajatus: "Voi vittu sentään taas..."
Soitin Ledolle välittömästi, joka oli tulossa reilun sadan kilometrin päästä.
"No mitäs pidit?" Ledo tiedusteli.
"Onko tämä meille, vai päämajalle?" Yritin kysellä.
"Nyt on huono hetki jutella. Puhutaan myöhemmin. Testatakaa laitetta"

Selvä.
Soitin Jannelle päämajalle ja kerroin mitä paketissa oli. Heppu vaikutti todella närkästyneeltä. Ja vielä närkästyneemmältä hän vaikutti kun sanoin, että me pidämme laitteen kotosalla ja testailemme kunnes toisin määrätään.

Tästä päästään tähän päivään.
Janne, tuo Lappeenrannan kaveri on uinut sisäpiiriin ja saanut muutamia merkkiätekeviä puolelleen. Sitä ei tiedetä onko tuo yksi perkeleen pelikone sen syynä, mitä mies alkaa puuhailemaan. Jos on, on hän idiootti. Jos ei, on hän silti idiootti. Hän taistelee tuulimyllyjä vastaan.
Huomenna on tapaaminen. Kaksi uutta Lappeenrannan miestä, jotka tänne myöhemmin kutsuttiin jäivät kiinni Ledon auton lasien särkemisestä. Kojetaululla oli viesti:
"Vältä yksinäisiä viidenpromillen iltoja. Ja sama koskee "juoksupoikaasi" (minua) ja hänen ämmäänsä"
Tämä riitti. Sota on julistettu. Aamulla on tiukka tapaaminen herrojen Lappeeranta kanssa teollisuusalueella.

Ledo tuumi puhelimessa:
"Pukeudu siististi, mutta älä parhaimpiisi. Tästä tulee ruma reisssu"

Kerron jotain jälleen nykyhetkestä.
On kulunut luokattoman kauan edellisestä kirjoituksesta ja jälleen on asioita tapahtunut suuntaan jos toiseen. Olen ajautunut huolestuttavan paljon takaisin vanhoihin totuttuihin bisneksiin ja tämän takia olisi muutto isommalle paikkakunnalle edessä.

Tapasin tänään jo aiemmin esitellyn Ledon (Ledo). Tai olen tapaillut herraa jo aiemmin viikolla. Ledo on palannut "päämajasta" hetkeksi maisemiin ja viina on tuntunut ukolle maistuvan liiankin. Olen lähinnä kuskannut Ledoa mihin hän on halunnutkin, hakenut viinalasteja ja hoitanut pieniä perusaskareita. Tänään aamulla käytiin maalaiskunnissa kierroksella. Liiketoiminta kaupungissa on hiljentynyt niin, että toimipisteemme suljetaan ensikesään mennessä. Tämän takia allekirjoittanut siirtynee kesän tullen suurempiin kuvioihin.

Ledo ehdotti kahta isompaa kaupunkia. Oli selvä kumman valitsin. Tai siis valitsimme. Olenhan kuitenkin avoliitossa asuva mies. Aika näyttää minkälaisiin työnkuviin joudun, mutta viimekuut ovat tuntuneet hyvältä. Asioita on saatu rullaamaan kuin ennen vanhaan ja ystävyyteni Ledon kanssa on mielestäni syventynyt entisestään. Ledo itse asuu nykyisin juuri siinä toisessa kaupungissa, joita hän ehdotti. Oli hieman pettynytkin kun valintani ei osunut kyseiseen kylään.

Mutta. Seuraava kirjoitus, joka toivottavasti tulee hyvinkin nopeasti, keskittyy vanhoihin bisneksiin. Täytyy taas saada homma kulkemaan. Tiedän, että olen tätä hokenut jo aiemmin, mutta nyt on pääkoppa, hommat ja valinnat selvät. On hyvä jatkaa tarinointia.

Ensiviikkoon siis! Kiitokset kaikille mukana pysyneille!

Herrasmiesliigan paluu. Herrasmieliigan poika. Herrasmiesliiga vs. Predator. Niin. Takaisin on tultu ja jatko-osia tipahtelee kuin tuhkaa tuulesta. Asiat ovat lutviutuneet osaltani melko hyvin. Wanhat hyvät toverit ovat rauhoittuneet ja jättäneet minut suhteellisen mukavasti rauhaan. Elossa ollaan ja rehellisissä töissä. Jatketaan.

Kerron hieman männäkuukausien tapahtumista.

Vaikkakin olen lopettanut "aktiivihommat" jo aikoja sitten, olen silti tehnyt hyvälle ystävälleni, kutsutaan häntä vaikkapa Ledoksi (yksi isoimpia heppuja näissä bisneksissä, näillä leveyksillä), "ystävänpalveluksia". Eli kuskaillut kirjekuoria sinne ja tänne. Heittänyt joskus muutaman "paketin" varastolle jäähtymään. Sellaista pientä settiä wanhalle ystävälle. No, Herrasmieliigan tauon alkaessa kävi seuraavasti.

Ledo soitti minulle ja tiedusteli olisinko voinut hakea pari kirjekuorta "taukopaikaltamme". Eli hepulta, joka piti yksiössään milloin mitäkin kamaa setä sinisien silmiltä piilossa. Hänelle vietiin myös rahakuoria hetkeksi jemmaan. Ajattelin, että mikäs tuossa Ledolle palveluksen tehdessä.
En lähtenyt heti kirjereissulleni vaan ajattelin ensin pestä auton ja loikoilla muutenkin jouten. Unohdin koko homman iltapäivään mennessä. Myöhemmin eräs yhteistyökumppaneistani, Ledon kakkosmies, kutsutaan häntä vaikkapa Apaksi, soitteli ja pyysi oluelle luokseen. Hyppäsin pestyyn autoon ja karautin Apalle. Apa oli noin 195cm pitkä, todella leveäharteinen iso korsto, joka kulki Ledon mukana tärkeimmissä tapahtumissa. Eli kaverin rooli oli näyttää isolta ja pelottavalta, missä hän onnistuikin erinomaisesti. Luonteeltaan Apa oli kuitenkin lempeä. Ystävilleen ainakin, mutta "työtehtävissä" melkoisen kovakourainen. Apa oli ex-kehonrakentaja ja selkänsä särettyään oli mies jättänyt harrastuksensa vähemmälle. Ei kuulemma sängystä muuten nousta ainakaan viikkoon.
Hörpittiin siinä Apan kanssa olutta ja mies vaikutti oudolta. Hän oli harvasanainen ja vakava. Tiedustelin, että onko hepulla kaikki ok. Naishuolia, hän murahti. Hetken istuskeltuamme hän kuitenkin avasi keskustelun.

-Niin. Ledo mainitsi kirjeistä. Älä suotta ajele enää, kyllä minä voin käydä ne.

Ajattelin, jotta mikäs siinä, Enpähän tarvitse enää illanselkään lähteä reissaamaan. Hörpittiin oluet loppuun ja taputeltiin toistemme selkiä jokseenkin oudoissa merkeissä.
Hyppäsin autooni ja karautin kotiin. Oli kummallinen olo.

Aamulla puhelin soi. Ledo oli raivoissaan. Ledolla oli tietynlainen puhetyyli hermostuksissaan. En osaa selventää, mutta Sopranosia katsoneet löytänevät yhtäläisyyden John Sacramonista. No kuitenkin... Yhteyshenkilömme, jonka luona kirjeet olivat oli hakattu rappukäytävässä. Mies makasi teholla paketissa, kylkiluut murtuneena, käsi katkenneena ja purukalusto puolta harvampana ja mikä parasta, kirjekuoret olivat hävinneet. Täydellinen kaaos päämajassa ja poliisit tutkimassa yhteysmiehen kämppää, joka pursui ties mitä kuumaa tavaraa. Alkoi välitön tivoli.

-Ota auto alle ja aja päämajalle. Heti.

Selvä pyy. Ei tarvittu kahta kertaa käskeä. Ledo kuulosti sen verran vakuuttavalta, että oli parempi jättää aamukaffet tässä vaiheessa väliin.
Ajelin päämajalle, jossa Ledo roudasi hiki hatussa tavaroita ulos. "Päämajamme" oli vanha puutalo keskellä ei mitään, mutta kuitenkin kaupungin läheisyydessä. Tietokoneet oli kannettu pihalle. Samoin laatikkotolkulla kirjanpitoa, kuitteja ja muuta paperisoopaa.

-Käypäs varaston avain. Aseet on saatava helvettiin täältä. Ratsia on hyvin todennäköinen.

Hain puolenkymmentä asetta, pari haulikkoa ja muutamia käsiaseita ja survoin ne Ledon auton takakonttiin.

-Sinä saat ottaa kirjanpidon ja tietokoneet. Hävitä kovalevyiltä kaikki arka materiaali ja piilota koneet parhaimman mukaan. Turhat puhelut on jätettävä väliin ja jos poliisi tiedustelee, tiedät mitä sanoa.

Näillä ohjeilla mentiin.

Kului päivä, kuluin toinenkin. Viikko. Sitten sain yhteydenoton Ledolta.

-ABC, kello 14.00

Ledo istui huoltoasemalla kahvikuppi edessään ja näytti erittäin huolestuneelta. Sairaalassa makaava yhteysmiehemme oli laulanut kaiken. Kaiken senkin mitä minä en vielä tiennyt. Ystävämme Apa oli kateissa, jota jo oltiinkin ihmetelty. Ja Apan oli määrä hakea yhteysmieheltämme kirjekuoret. KLING! Päässäni kilahti.

-Ei helvetti!

-Kyllä helvetti. Apa hakkasi äijän tohjoksi ja vei kirjeet. Miestä ei löydy mistään.

Asia alkoi valjeta. Kirjeissä oli noin 7500 euroa kummassakin ja Apa ilmeisesti sotkeutunut johonkin rahavaikeuksiin. Ledo oli jo pistänyt kakkosmiehestään haun päälle, mutta äijää ei löytynyt. Sairaalassa makaava heppu oli kertonut poliiseille myös meidän nimet, mutta ilmeisesti toimistamme hän ei ollut puhunut. Ilmassa väreili pakokauhu.

Ledo oli kuitenkin hoitanut asioita yksikseen välittömästi tapahtuneen jälkeen ja hakatun hepun luona oli vierailtu. Hepulle oli suositeltu lämpimästi syytteidensä pois vetämistä, ettei tarvitse loppuikäänsä olla pilliruokinnassa ja pyörätuolissa. Heppu oli viisas mies ja näin tapahtuikin.
En ala kertomaan tarkemmin mitä välissä tapahtui, mutta Ledo ja allekirjoittanut kävi keskusteluja setä sinisien kanssa muutamankin kerran. Syytteitä ei tullut. Ainoastaan Apa on haun alla. Setä sinisillä ja meilläkin.

Nyt tilanne on rauhoittunut. Päämajamme vaihtui kaupungin laidalta keskustan tuntumaan. Uusi toimitila on huomaamattomampi ja toimivampi muutenkin. Käyn edelleen vierailulla Ledon luona, milloin missäkin kahvikupin merkeissä. Vaihdamme kuulumiset, enkä utele "bisneksistä", sillä en tahdo itsekään tietää, mitä liigan pojat puuhailevat.

Niin. Apa on edelleen kateissa. Silmät ja korvat maailmalla olivat nähneet miehen Kajaanissa. Miekkonen oli hätäpäissään maksanut 7500 euroa Ledon tilille. Oli yrittänyt ostaa itselleen armahduksen.

-Helvetti. Yrittää vielä uida takaisin, kapinen käärme. Omasta kuormasta ei syödä. Omia ei kuseteta. Eikö Miikan tapaus (josta kerron myöhemmin, kirj. huom) ole jo tarpeeksi paha esimerkki?

-Kyllä. Rauha hänen muistolleen.

-Mutta. Luulen, että Apa yrittää ottaa sinuun yhteyttä. Jos ottaa, kerro, että hän on tervetullut takaisin. Kunhan saamme äijän satimeen naksahtaa käärmeeltä niskat nurin.

Ledo kietaisi kahvit naamariin, kohensi pikkutakkiaan ja katosi ihmisvilinään.

Viimeaikaisten tapahtumien valossa on täytynyt jättää kirjoituksia hieman vähemmälle. Hommat eivät ole vieläkään osaltani täysin ohi ja olen joutunut selkkaamaan ties mitä, ties missä ja ties keiden kanssa. Wanhat hywät towerit riehuvat. Sivulliset kärsivät...

Palaan asiaan mahdollisimman pian, jotta pääsen jatkamaan asian ydintä. Siihen asti elän hiljaiseloa blogin suhteen.

Aktivoidutaanpa jälleen.

Palataan takaisin Tikan ja Aaron aikaisiin tapahtumiin. Muistanette aiemmin esitellyn Tikan hyvin alkoholisoituneen velipojan Japen? Tuon hepun, joka roudasi meidät arvauskeskukseen tapaus Tussun tiimoilta. Noh, hyvä. Kerrotaan iltamista Japen luona.

Muutama viikko sen jälkeen kun olin tavannut herra Lehtomaan (ja hänen viehättävän tyttärensä) saimme tilauksen suurehkosta lastista heinää. Aaro soitteli kesäiltana innoissaan ja kertoi tarvitsevansa pian kyydin. Hyppäsin autoon ja ajelin ensin Tikan luo, joka tapansa mukaan oli kännissä ja kouhotti milloin mistäkin. Käytiin matkalla Aaron luo hakemassa parilta "yhteistyökumppanilta" muutamia pulloja pirtua iltapuhteiksi. Tikka sekoittelikin litkuja kuin hullu kemisti ja kehui aineen laatua. Itse en tohtinut ottaa, koska ymmärsin Aaron soitosta, että minua tarvitaan skarppina.
Aaro odottelikin pihamaallaan kärsimättömänä, mutta selvästi erittäin tyytyväisenä.
-No nyt olisi sitten suurehko ruoholasti saatavilla. Haetaan heinät, tehdään nätit pussukat tänä iltana ja vedetään itse osingot. Loput menevät Lehtomaan porukalle.
Selvä peli. Aaro hyppäsi kyytiin ja kumosi kahmalokaupalla pirtuspriteä kuivaan kurkkuunsa. Lupaavalta näytti tämäkin ilta.
Ajettiin Aaron neuvomaan paikkaan ja minä sain olla jälleen vahtimiehenä. Aaro ja Tikka marssivat vanhan pienehkö puukerrostalon rappukäytävään ja soittivat ensimmäistä ovikelloa.
-Sinä pysyt tässä. Aaro sanoi, enkä tohtinut kysellä enempää.
Tikka ja Aaro viipyivät asunnossa vain hetken. Ulos tullessaan molemman kantoivat muovisäkkejä. Helvetti. Eikö tätäkin olisi voinut hoitaa hienommin?
Ukot ja säkit autoon ja Aaron kämpille. Tarkastettiin lasti tarkemmin ja homma näytti olevan kunnossa. Iltamat olivat tiedossa. Lasti oli mätetty säkkeihin ilman sen suurempaa seulomista, joten työtä oli tehtävä, että saatiin heinät myyntikuntoon.
Tikan uudehko puhelin soi taukoamatta.
-Miten helvetissä tämä taas toimi. kiroili Tikka nokialaistaan räpläten.
-Jappe soitti. Pyyteli kovasti luokseen ja kerroin lastistakin. Sanoi, että voitaisiin väsätä porukalla ruohot kuosiin Japen kämpillä.
Tämä selvä. Yksi käsipari lisää pakkaustöihin ei ollut huonompi idea.

Japen asunto oli pienehkö, hyvin tunkkainen ja asujansa näköinen. Huonekalut olivat suoraan 70-luvulta, kuluneita ja kamalan näköisiä muutenkin. Ilmapiiri tosin oli mukavan leppoisa. Vinyylejä mies omisti kiitettävästi, eikä cd-levyihin koskenut ollenkaan. Niissä ääni oli kuulemma kylmä. Tiedä häntä.
Olohuoneen pöytä oli raivattu siistiksi ja tuoleja otettu ympärille. Ukot tyhjensivät heinät pöydälle ja päästiin alkamaan hommat. Näpertelyn ohessa hepuille, Tikalle varsinkin, tuntui maistuvan sekä ruoho, että aiemmin haettu pirtu. Juttu luisti hetki hetkeltä paremmin.
Oltiin puolessa välissä pakkaustöitä kun Japen ovikello soi. Ovella oli Japen seinänaapuri, iso kalju korsto, joka oli hetki sitten vapautunut linnasta puukotuksen johdosta.
-Sopiiko jos Make (Make) tulee istuskelemaan iltaa. Eiköhän me olla jo tänään tehty työtä tarpeeksi. Uteli Jappe hilpeänä tökerön näköinen jointti suussaan.
Eipä meitä haitannut. Kyllä sekaan sopi.

Pirtu virtasi pitkin iltaa ja aloin olla itsekin jo varsin hyvässä kunnossa. Tikka ja Make saivat idean pistää kortiksi. Panoksilla tietenkin. Siirryttiin keittiöön pelailemaan. Hommat kulkivat sujuvasti ja raha vaihtoi omistajaa. Pirtumukeja kumottiin ja seinänaapuri Make tuntui olevan valmista äijää. Ukko sammui kuin saunalyhty ja kuorsasi tuolissaan niin ettei puhumisesta samassa huoneessa tullut mitään. Siirryttiin Aaron, Tikan ja Japen kanssa olohuoneeseen polttelemaan parit tötsyt. Hetken kuluttua keittiöstä alkoi kuulua hirveä mekkala ja kiroaminen.
-Kuka saatana varasti minun rahat? Kuka vittu vohki minun lompakon?
Make raivosi sekopäisenä ja Tikka ja Jappe säntäsivät rauhoittelemaan miestä. Turhaan.
Make reutoi ja riehui. Nosti Tikan seinälle ensin, tämän jälkeen Japen.
-Kumpi vei? Kumpi nyysi lompakon?
Jappe yritti vielä kerran rahoittaa miestä kurkkuaan pidellen, mutta tämä vain suututti kerran suuttunutta lisää.
Sitten se taas tapahtui. Kuin hidastetusta filmistä näin Maken kaivavan povitaskuaan. Mies veti taskustaan pienehkön revolverin ja latasi sen osoitellen vuoroin Jappea, vuoroin Tikkaa. Olin lamaantunut. Vieressäni istunut Aaro oli myös hyvin hiljainen, mikä pelotti entisestään.
Tilanne tuntui pysähtyneen. Make hengitti raskaasti ja sohi aseineen. Tikka ja Jappe yrittivät olla mahdollisimman hiljaa, jottei mies provosoituisi lisää. Hetken kuluttua Aaro nousi tuolistaan. Ajattelin, että nyt tuo mies teki viimeisen virheensä.
Aaro käveli keittiöön missä tilanne oli päällä.
-Make. Pistäs nyt se tuliluikku pois. Etsitään rahat kimpassa ja jatketaan matkaa. Turha tässä on kavereita syyttää.
Make katseli kulmiensa alta Tikkaa, sitten Japea ja tämän jälkeen kääntyi Aaroon päin.
-Sinäkö sen rahapussin veitkin, perkele!
Olin varma, että nyt tuli ruumiita. Sain jostain voimia, hullunko lie, mutta kuitenkin sain ja hivuttauduin keittiöön. Korttipelimme aikaan me muut istuimme tavallisislla puisilla keittiön tuoleilla, mutta Makea varten oli haettu olohuoneesta nojatuoli, jossa mies sitten notkui ja sammui.
Hivuttauduin keittiöön ja ohi Aaron, joka yritti näyttää merkkejä, että nyt helvettiin täältä. Tunsin jonkun voiman vievän minua kohti tuolia, jossa Make oli nukkunut.
Make katsoi minua ja pudisti päätään.
-Älä sinä sekaannu!
Nostin hieman käsiäni ja näytin ettei mitään hätää. Menin tuolille ja tunnustelin istuinosan ja selkänojan väliä. Lompakko oli pudonnut jossain vaiheessa peliä Maken taskusta ja luiskahtanut vanhan nojatuolin istuinosan ja selkänojan väliin.
Nostin lompakon hiljaa ylös ja tilanne raukesi.
Make nappasi lompakon ja pisti aseensa taskuun.
-Helvetin hienoa, että löytyi. Olisi mennyt koko 20 markkaa taivaan tuuliin!
-Jumalauta! Karjaisi Jappe.
-Kaksikymppisen takiako sinä alat mutkan kanssa riehumaan. Voi vittu näitä kaheleita.

Tehtiin samalta seisomalta pienet pirtunapsut ja tuumailtiin, että ehkä on parempi vaihtaa maisemaa. Tikka, Aaro ja Make menivät menojaan ja minä jäin vielä Japen kanssa siistimään paikkoja ja korjailemaan ylimääräisä ruohotuppuja lattioilta. Yksi pirtupullon jämä jätettiin Japelle.
Jappe nappasi pullon, tyhjensi kahvipannunsa ja kaatoi pirtunsa pannuun. Pannu oli termosmallinen. Jappe selitti, ettei halunnut kutsumattomien vieraiden juovan viinojaan ja pannussa liemi olisi turvassa. Ihmettelin moista.

Pari päivää iltamiemme jälkeen Tikka soitti ja pyysi kahville. Tikan naama oli mustelmilla ja mies näytti pandakarhulta. Tiedustelin taustaa tapahtuneelle. Tikka kouhotti:
"Jappe sai eilen jonkun kohtauksen. Menin käymään sen luona ja ajattelin keittää kahvit. Viskasin pannussa olleet vedet viemäriin. Tuon nähtyään Jappe sekosi ja kävi kimppuuni. Muutaman lyönnin se sai perille."
Tikka osoitteli kasvojaan. Minua huvitti tilanne tässä vaiheessa kovin. Tikka jatkoi:
"Mutta näkisitpä Japen. Otin sen keittiön nurkasta leipälapion ja vetäisin rustoon niin, että tärähti. Velipoika putosi siihen pisteeseen ja minä poistuin paikalta. Vitun hullu."
Tässä vaiheessa en enää pystynyt pitämään pokkaani.
-Tiedätkös Tikka. Ei siinä pannussa vettä ollut vaan Japelle kultaakin kalliimmat pirtupullojen jämät.
Tikka katseli mustien kulmiensa alta ihmeissään.
-No nyt minä ymmärrän, Tikka myhäili.

Soitettiin Japelle, joka oli "hiukan" näreissään tapahtuneesta. Nenä oli murtunut raukalla. Päätettiin viedä poloiselle pari lestiä pirtua lohdutukseksi ja lääkkeeksi särkyyn. Mies tärisi onnesta tai mistä lie.
-Mutta Jappe-hyvä. Älä nyt enää jatkossa piilota viinoja kahvipannuun. Laita ne pullot perkele vaikka sängyn alle. Tikka vaahtosi.
Jappe pyysi jäämään parille naukulle, mutta meillä oli muutama nyssäkkä kuljetettavana isolle herralle, joten suksittiin matkoihimme.
-Mitä mieltä olet olisiko Japesta näihin hommiin? Tikka tiedusteli.
Katsoin pari kertaa Tikkaa, enkä tiennyt oikein mitä sanoa. Osoitin Tikan mustelmia naamassa ja pudistin päätäni.
-Sitä minäkin. Kyllä hullu hullun tuntee, eikä me kahta hullua samaan laivaan oteta.

-JATKOA tavaran toimituksesta pian...