Ensimmäisestä varsinaisesta "keikastani" oli kulunut viikko, korkeintaan puolitoista ja istuttiin jälleen parilla huurteisella. Mukana oli pelkästään Tikka. Aaro oli pääkaupungissamme edustustehtävissä, eli dokaamassa muiden laskuun. Oli kuulemma puvunkin ostanut. Venäläisiltä laivamiehiltä. Mutta kuitenkin. Istuttiin terassilla lämpimänä aamupäivänä Tikan kanssa olutta hörppien ja iltaa miettien. "Duunia" ei ollut tänään tiedossa, ainakaan suunnitellusti, mutta koskapa me pienestä sivubisneksestä oltaisi kieltäydytty? Bisse tuntui valuvan kurkusta hieman liiankin liukkaasti, joten päätettiin pistäytyä läheisessä kebab-puljussa einestämässä.

Käveltiin sisälle mukavasti rasvaruoalta tuoksuvaan paikkaan ja kuulimme iloisen tervehdyksen nurkkapöydästä.
-Perkele! Tikka ja Vili (nimi muutettu, allekirjoittanut siis), äkkiä pöytään!
Kaiffari, joka meitä kovasti sekavalta vaikuttaen huhuili oli Tikan lapsuudenystäviä lähikunnista. Tämä kaveri oli laiha kuin tulitikku-ukko, söi kuin hevonen ja paskansi ruokansa ulos välittömästä viimeisen suupalan jälkeen. Aina hän oli humalassa, joskus kevyemmässä, yleensä vahvemmassa ja joka ikinen päivä nokka valkeana kuin leipuria olisi suudellut. Kyynärtaipeet olivat kuitenkin vielä puhtoiset. Ei kuulemma pitänyt neuloista.

Heppu oli Tussu-Nykänen, ("lempi"nimen taustoja ei tiennyt moni... siitä myöhemmin), arveluttava sekopää, joka rahoitti huumeensa ja riettailunsa pienillä palveluilla isommille pampuille. Kiusasi surutta nuoria kloppeja, jotka olivat sekaantuneet vääriin piireihin. Asusti pienessä kerrostaloyksiössä, jossa kävi lähinnä nukkumassa, hikoilemassa ja tärisemässä pahimmissa laskuissaan. Tänään Tussu oli kuitenkin hyvinkin eloisa ja ystävällinen. Hän tarjosi safkat Tikalle ja minulle hymyssäsuin ja jauhoi koko ruokailun ajan sitä, kuinka kohta lähdetään hänen asunnolleen ottamaan parit viivat. Tikkaa ajatus ei näyttänyt haittaavan, joten mikä minäkään olin kapuloita rattaisiin suotta lyömään. Taksi alle ja Tussu-Nykäsen luo.

Kämppä oli hämärä ja sotkuinen. Olohuoneessa oli seinustoja kiertävä vanha sohva ja nurkassa iso TV. Mies tölväisi telkun päälle äänettömälle ja laittoi musiikin soimaan varsin mittavista stereoistaan.
-Viiva vai kaksi, kuului kysymys keittiöstä.
Tikka oli tikkana paikalla, mutta itse kieltäydyin kohteliaasti. Tiedustelin löytyisikö Tussulta jotain "laillista" virvoiketta.
Sain epämääräisen paukun käsiini, joka väristään ja hajustaan huolimatta oli hyvää ja virkistävää. Epäilin välittömästi litkun koostumusta.
Tikka ja Tussu naureskelivat keittiössä ja puhuivat omista aiemmista bisneksistään ja sekoiluistaan. Molemmilla nenä valkeana ja kovin tukkoisena. Itse rentouduin olohuoneessa, välillä parvekkeella tupakalla käyden. Kesä oli parhaimmillaan ja olokin mainio.

Kauaa en kuitenkaan kerennyt olostani ja kesästä nauttia. Selkäni takaa olohuoneesta kuului valtava räsähdys ja helvetillinen huuto, sekä kiroilu. Äijille oli tullut yllättävää sanaharkkaa, asiasta tai toisesta ja Tikka rauhallisena neuvottelijana oli potkaissut Tussu-Nykäsen rakkaan television lattialle. Ruutu oli pillunpäreinä ja Nykänen raivosi valtava ruuvimeisseli kädessään, että nyt tuli noutaja Tikalle.
Olin paskoa housuuni ja yritin varovasti ehdottaa sopuratkaisua. Ei toiminut. Nykänen hyökkäsi Tikkaa kohden silminnähden sekaisin ja yritti lyötä tätä ruuvimeisselillä hartioiden/pään/kaulan alueelle. Tikka onnistui väistämään lyönnin ja Nykänen ruuvareineen paiskautui olohuoneen oveen. Ovessa reikä, Tikka juoksemassa ulos ja minä, keltanokka, kauhusta vavisten parvekkeen oven edessä lamaantuneena katsoen.
Aivoissa laukkasi ensimmäisenä ajatuksena pako parvekkeen kautta. Samalla sekunnilla muistin kuitenkin, että oltiin neljännessä kerroksessa. Ei hyvä. Tussu huusi ja mekasti käsi veressä. Sain kerättyä rohkeuteni ja tein ratkaisun. Loikkasin sohvan yli ja samalla Nykäsen, käytävään ja painelin pakoon. Tussu raivosi asunnossaan ja koko rappukäytävä kaikui askelieni, sekä Tussun maanisesta metelistä.

Tikka piteli olkavartta kerrostalon pihamaalla. Huohottaen, miltei taju pihalla horjuin hänen luo.
-Perkeleen puuterihuisku, mumisi Tikka.
Ruuvimeisseli oli kuitenkin ottanut kosketusta rytäkässä Tikan olkapäähän. Reilu neljän sentin haava oli irvokkaan näköinen ja päätettiin yhteistuumin soitella Tikan veljelle. Tietenkin hilluttiin itsemme ensin lähitalojen pihamaiden kautta syrjempään pois sekavan Tussu-Nykäsen katseilta.

Tikan veli, kutsutaan häntä vaikka Japeksi (Jappe) tuli paikalle nopeasti. Jappe oli alkoholisoitunut, viisi vuotta Tikkaa vanhempi jäärä, eikä välittänyt siitä, että korttia hänellä ei ollut, eikä liioin autoakaan kilvissä. No kyyti kuin kyyti kelpasi, jotta saatiin Tikka paikattavaksi. Ensiavun pihamaalla Jappe tiedusteli minulta tapahtunuttu Tikan odotellessa vuoroaan arvauskeskuksella. Selitin jotain epämääräistä, mitä mieleeni oli tilanteesta jäänyt. Jappe kertoi Tussu-Nykäsen olevan huonossa jamassa. Miehellä oli itsellään velkojat perässä. Nykänen kuitenkin oli esittänyt jo pidempään, että mitään hätää ei ollut. Käytti nopeasti kaikki rahansa huumeisiin ja viinaan, ettei velkojat kerennyt väliin. Nyt oli kuulemma jo annettu "viimeinen" varoitus Nykäselle ja ukko oli tämän jälkeen seonnut useaan otteeseen.
Ei siis tämän tiedon jälkeen tullut yllätyksenä raivokohtaus Tikkaa kohtaan.

Parin päivän päästä tapahtuneesta Tikka soitti. Käsi oli paikattu ja paranemassa. Näytti pahemmalta kuin mitä todellisuudessa oli. Pari tikkiä. Mutta tämä asia ei ollut se mistä Tikka soitteli. Kuulin hänen äänestään, että kaikki ei ollut hyvin. Tikka oli kyllä hiljainen ja jurottava persoona, mutta koskaan hän ei aiemmin ollut kuulostanut näin alakuloiselta.
-Nykänen oli hirttänyt itsensä viimeyönä äitinsä puuvajaan.
Olin hiljaa. Mitä tuohon sanoa.
Pitkän tauon jälkeen Tikka kertoi taustoja tapahtuneesta. Nykäsen luona oli vieraillut samana iltana välikohtauksemme jälkeen herroja rahan toivossa. Nykänen oli nenä valkoisena raivonnut ja riehunut velkojilleen ja saanut muutaman mukavan osuman kirveen hamarasta. Olivat luvanneet, että jos rahoja ei näkyisi seuraavana päivänä, tulisi seuraavat iskut teräpuolella. Tussu-Nykänen oli tehnyt ratkaisunsa, tilannut taksin, ajanut maalaiskuntaan kotiinsa ja hirttänyt itsensä. No money, no funny.

Kävin Tikan kanssa Nykäsen hautajaisissa. Päivä oli pilvinen ja kolea. Tikka ei itkenyt. Ei kovat jätkät itke, ei ainakaan muiden nähden. Arkkua hän kävi kopauttamassa rystysillään ja mumisi jotain.
Autossa uskalsin kysyä mikä tuo koputus oli ollut.
-Lähetin kaverin matkaan ja sanoin, että pitää meteliä siellä mihin ikinä päätyykin.
Ajettiin Tikan kämpille, otettiin tequilat Tussun muistolle ja istuttiin hiljaa.

-JATKOA SEURAA...